sunnuntai 18. elokuuta 2013

Takaisin treenisalille

Elokuun ensimmäisenä päivänä koitti taas jälleennäkemisen päivä, kun tavattiin Erällä joukkuepalaverin merkeissä. Palaverissa puhuimme tulevasta kaudesta, treeneistä ja tavoitteista.

Seuraavana maanantaina päästiin vihdoin aloittamaan treenit! Elokuussa treenit ovat olleet fysiikkapainotteiset, mutta ohjelmaakaan ei olla suinkaan unohdettu, vaan sitä ollaan työstetty joka treeneissä.
Viime viikolla pidettiin jälleen liikkuvuustestit.
 Elokuun lopussa on vielä tehotreeniviikonloppu ja syyskuussa päästäänkin taas rinkileirille. :)

Kiitos vielä kaikille meitä finaaliin äänestäneille <3


-Saana