torstai 31. tammikuuta 2013

Rinkileireilyä

Viime lauantaina suunnattiin taas nokat kohti Kisakalliota rinkileirin merkeissä. Tällä kertaa kuvia leiriltä on varsin vähän, joten joukossa on myös mukana kuvia kotisalilta. ;) 

Meidän kanssa leirillä oli Aava, Blexia, Dodot 97 ja 98, Heleet, Onegia, Verna ja Viola. Leiri aloitettiin yhteisellä lämpällä. Lämpän jälkeen meille oli merkattu lukujärjestykseen pulkkamäki, joten ei muuta kuin ulkovaatteet päälle ja mäkeen! :D 



Valkutkin pääsivät mäkeen! :D

Aikamme laskettuamme lähdettiin hakemassa uimakamat ja siirryttiin vesijumppaan Aavan ja Onegian kanssa. Altaassa jumppaaminen oli kivaa vaihtelua meille jokaiselle. :) 
Pikaisen saunalämmittelyn jälkeen palattiin salille pilateksen ja tanssin merkeissä. Tunti oli tosi hyödyllinen ja ei haitannut vaikka tanssissa mentiinkin nopealla temmolla. 


Tanssin ja ruokailun jälkeen meillä oli Merin tuomaritunti, josta saatiin hyviä vinkkejä ohjelmaan. 

 
Päivän päätteeksi oli vielä vuorossa leirinäytös. Omaan suoritukseen jäi parannettavaa etenkin nostoon, mutta tämä olikin ensimmäinen esiintyminen suuremmalle yleisölle. :) Oli myös tosi kiva nähdä muiden ohjelmat, luvassa on hienoja ohjelmia! 


Loppuverkan ja iltapalan jälkeen suunnattiin huoneisiin ja loppuilta kuluikin koekirjojen ja taitoluistelun katselun parissa.

Aamulla heräilyn, aamupalan ja lämpän jälkeen meillä oli vuorossa ohjelman kehittämisen tunti, jonka piti Kiia Kuusela. Tunnilla muutettiin yksi vartalosarja ja hiottiin sitä. 


Tämän jälkeen vuorossa oli taas ruokailu. Lounastettuamme levättiin hetki ja suunnattiin Johannan ponnu-tunnille. Tunti oli kestoltaan lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi. Ponnun jälkeen jäätiin treenaamaan ohjelman osia ja lopuksi oli vielä balettia. Lihakset saatiin palautettua loppuverkassa ja kovin nopeasti olikin jo aika lähteä kotiin.

Nyt sitten vaan jatketaan ohjelman työstöä, ekoihin kisoihin ei ole enää kauaa! :o

-Saana

2 kommenttia:

  1. Oi ihana Leena pulkkamäessä! :D Mitä nyt pätkiä olen salinlaidalta kurkkinut niin hyvältähän tuo ohjelma näyttää ja kisoihin mennessä varmasti upealta! :)

    -seuratoveri;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempistä ja kehuista :)

    VastaaPoista